Elämässä pitää olla intohimoa.


Päivi Mäkinen
Esitykset
Päivin musiikki
Päivin yhteystiedot

Alkutaipale


Päivi Hannele Mäkinen syntyi karkauspäivänä 29. helmikuuta 1960 Toivakassa. Näyttämöharrastuksen hän aloitti Mikkelissä vuonna 1978. Päivi itse laskee näyttelijän uransa alkaneen Savonlinnan kaupunginteatterista, jossa hän aloitti näyttelijäharjoittelijana vuonna 1985-1987.

Päivi on hankkinut näyttelijän vaativassa työssä tarvittavia taitoja myöskin ulkomailta. Mm. Pariisissa ja Berlinissä käydyt teatterialan kurssit toivat Päiville vahvan ammattitaidon.


Suuren yleisön tietoon Päivi nousi vuonna 1992 katulaulajana, joka esitti duettoja laulavan Mökö-koiran kanssa. Pari saavutti suuren suosion niin yleisön kuin mediankin kanssa. Yhteinen keikkataival kesti noin pari kuukautta, jonka jälkeen Mökö jäi ansaitulle eläkkeelle ja Päivi jatkoi uraansa keskittyen uusiin haasteisiin.


Piaf -Yöperhonen


Vuonna 1994 Päivi löysi chanson musiikin ranskalaisen laulajattaren Edith Piafin laulujen muodossa. Itsekin kaduilla esiintyneelle Päiville, Edith Piafin elämäntarina sekä sydäntä riipaisevat laulut tuntuivat omalta. Piaf -Yöperhonen -näytelmä sai alkunsa kahden naisen näytelmänä. Suosittu esitys sai yli 500 näytöstä ympäri Suomen sekä ulkomailla. Lokakuussa 1994 Päivi Mäkinen oli mukana Syksyn Sävel -kilpailussa.
Päivi kertoo, "Koen olevani etuoikeutettu saadessani opastaa teitä ranskalaisen chansonin ja Edith Piafin maailmaan. Olen tutkinut ihailemani taiteilijan elämää monta vuotta. Se tiesi lukuisia reissuja ympäri maailman. On kuitenkin sanottava, että tämä fiktiivinen retki toisen taiteilijan maailmaan; se vasta on ollut matkojen matka! Piaf osoitti, että mahdoton on mahdollista. Että ihmiselle ei anneta unelmaa, jos hänellä ei ole voimaa toteuttaa sitä. Edithin unelma, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, oli vain ja ainoastaan RAKKAUS. Laulu alkaa siitä, kun sanat loppuvat. On myös niitä lauluja, joita lauletaan vasta silloin, kun surun kyyneleet on itketty ja elämä alkaa. Tämä on valon ja varjon leikki."

Vuonna 1995 Päivi palasi vuodeksi Keski-Suomeen, liittyen Jyväskylän kaupunginteatterin joukkoihin. Yrittäjyys vei kuitenkin voiton ja Päivi palasi Tampereelle perustamaan oman teatterin. Vuoden ´95 sinetöi yhteistyö Warkauden mieslaulajien kanssa. Tuloksena oli CD levyllinen Edith Piafin tuotantoa. CD levyn kappaleet suomensi Jussi Tuominen ja sovituksesta vastasi Tapani Puranen.

Juhlavuosi ´96


Vuosi 1996 merkitsi suurta harppausta eteenpäin. Valinta vuoden 1996 Viihdetaitelijiaksi kruunasi loppuunmyydyt esitykset. Kysynnän kasvaessa LUX-teatteri muuttui osakeyhtiö Salonki-Teatteriksi, joka teki mittatilaustyönä ohjelmaa yrityksille sekä yhdistyksille.
Piaf -esitys muutti muotoaan ja Päivi jatkoi esiintymisiä tulkiten Piafia ympäri Suomea. Hannele Peltonen Koillis-Häme lehdestä kirjoitti eräässä arvostelussa mm. näin:
"On vaikea kuvitella, kuka suomalaisnainen pystyisi esittämään legendaarisen pikkuvarpusen, "La Piafin", lauluja yhtä vakuuttavasti kuin Mäkinen. Esitys oli rakennettu monipuolisesti kaikista niistä tunteista, jotka ovat jääneet elämään Piafin lauluihin." Piafin kautta Päivi löysi toisen suuren taiteilijan: Charles Chaplinin.

Charles Chaplinin legendaariset laulut toivat yhteen Päivin sekä Cygnaeus-lukion oppilaat vuonna 1997. Yhteistyönä syntynyt produktio oli lukiolaisten lopputyönnäyte. Smile -konsertti sai ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterissa alkuvuodesta 1997. Päivi esitti konsertissa Chaplinin tuotantoa ja häntä säesti Cygnaeus -lukion orkesteri sekä kuoro johtajanaan musiikinopettaja Jukka Parviainen. Tapahtuman tuotto ohjattiin Unicefin käyttöön.

Cygnaeus -lukion lisäksi Päivi on toiminut myös opettajana viihteen ja teatterin alaalla sekä pitänyt henkilöstövalmennuksen luentoja.

Vuosi ´96 toteutti myös Päivin suuren unelman. Hän pääsi laulamaan Piafia Pariisissa; Salle Wagramissa, samassa paikassa, missä Edith Piaf itse oli aikoinaan kertonut elämäntarinaansa. Päivi kertoo, "Ennen konserttia vein kukkia Piafin haudalle. Kävelin hautausmaalla ja ajattelin, että ei olisi pieni Päivi uskaltanut, jos olisi kolme vuotta sitten tiennyt mihin hyppää."

Salongin Madame

Vuosi 1997 merkitsi Päiville jälleen uuden unelman toteutumista. Hän perusti oman teatterin -Salongin- Tampereen keskustaan vanhaan Commercen taloon. 1. syyskuuta 1997 avattu Salonki -teatteri tarjosi vierailijoille ikimuistoisia hetkiä hyvän ruoan, juoman sekä musiikin parissa. Päivin omassa olohuoneessa sijainnut teatteri painui monen mieleen ruusukatostaan. Huoneen kattoa kun koristi yli 2000 aitoa kuivattua ruusua. Kuten Piafin lauluissa, useilla ruusuista oli oma tarina. Jotkut olivat keikoilta saatuja kiitoksia, toiset muistoja kerroista, jolloin Päivi kiersi ravintoloita myymässä rakkauden ruusuja.
Salongissa Päivi pääsi toteuttamaan taiteelliset unelmansa. Salonki tarjosi keitaan tilan, joka mahdollisti taidenäyttelyt, keskustelu- ja runoillat, konsertit ja vierailevat teatteriesitykset. Vaikka kiinnteistö on sitemmin myyty, sama työ jatkuu viihteen ja teatterin parissa.


Uusi vuosituhat - uudet tuulet


Vuosituhannen vaihtuminen toi mukanaan niin 40-vuotis syntymäpäivän, kuin 20-vuotis taiteilijajuhlan. Uudet tuulet puhalsivat tuulta myös Päivi Mäkisen ja Liisa Paatson uudelle yhteistyölle. Hormoonihurmio oli syntynyt! Hormoonihurmio on farssikomedia, joka pureutuu tabuna pidettyyn asiaan; vaihdevuosiin. Näytelmä on riemukas sekoitus musiikkia, teatteria ja asennekasvatusta. Näytelmän faktat on tarkistanut todenpohjaiseksi johtava sairaanhoitaja Seija Flinkkilä. Hormoonihurmio on saavuttanut nopeasti suuren suosion ja vie Päiviä, Liisaa sekä koko "hormoonitiimiä" ympäri Suomea.

Sirkustaikaa 2005


Vuoden 2005 huhtikuu siirsi Päivin elämän kirjallisesti pyörien päälle. "Kyllähän ihmisen nyt kerran elämässä pitää sirkustirehtööri olla!" Sirkus Finlandia -karavaani lähti perinteiselle Suomen kierrokselleen huhtikuussa 2005. Letkaan liittyi myös asuntoauto, kyydissään kaksi koiraa ja Päivi. Elämästä tuli yhtä sirkusta, kun Päivi otti vastaan pestin Sirkus Finlandian laulavana juontajana. Päivi toi sirkuksen taianomaisen tunnelman käsin kosketeltavaksi, kun hän esitteli Finlandian monikansallisen esiintyjäkaartin kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomea. Laulavaa "tirehtööriä" on tuskin nähty monessakaan maailman sirkuksessa.

Haasteellinen työ jatkui vuosina 2006-2007 tuottajan tehtävissä. Salonki-Tuotanto Oy ja suomalainen huippu liike-elämä kohtasivat hedelmällisellä tavalla.

Tarinoita, lauluja ja ehdokkuuksia


Vuodet 2007-2008 ovat pitäneet Päivin kiireisenä. Päivin isän vanhat kirjeet kotiin sodan rintamalta inspiroivat Tarinoita ja Lauluja Rintamalta konsertteihin Risto Hiltusen säestämänä. Valkea Sisar, Itke En Lemmen tähden ja Kodin Kynttiät herkistivät kuulijat ja veivät muistoissaan aikaan, jolloin laulu ja sanat merkitsivät toivoa, kotia ja isänmaata.

Kesällä 2008 Päivi esiintyi Kartanon Kesäteatterin näytelmässä Kaikki Maan Hedelmät, joka oli Raija Orasen kirjoittama historiallinen näytelmä Veikkolan Eerikinkartanon suvusta. Syksyllä 2008 kutsui Helsingin kuulun Peacock teatterin näyttämö, kun Päivi esiintyi Tunteen Palo musikaalin kahdessa näytöksessa. legendaarisen Tauno Palon vaimona.

Syksy 2008 nosti myös uudelleen myyntiin Päivin Piaf-levyn, josta otettiin jo toinen "painos". Levyllä Päivi esiintyy Warkauden Mieslaulajien kanssa.

Vuonna 2008 Päivi oli myös ehdolla Kirkkonummen kunnallisvaaleissa.

Vuonna 2009 Päivi vei musiikkinsa merille ja Laatokan vedet saivat jälleen kerran kuulla tarinoita ja lauluja rintamalta. Vuosi 2009 toi myös kultalevyn Päiville, kun Päivi Mäkinen -Edith Piaf -levy möi kultaa.

Mitä seuraavaksi?


Niin kenpä tietäisi sen, kuten vanha laulu opettaa. "Ystävät hyvät," ilmoittaa Päivi, "Päivi Mäkinen ei tiedä mikä hänestä tulee isona." Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia ja vielä riittää unelmia toteutettavaksi, sillä unelmathan annetaan lahjaksi hänelle, jolla on voimaa ja uskallusta ne toteuttaa.


Takaisin etusivulle

Päivitetty: 09.01.2010 BHK Photo tmi